Islamic Homophobia is Empowered by Leftist Silence-Finnish

Muslimiyhteisöissä homoseksuaalisuus liittyy olennaisesti ahdistukseen, pelotteluun, väkivaltaan ja joissakin tapauksissa kuolemaan. Monille se tarkoittaa suljettua olemassaoloa, pelkoa syrjäytymisestä tai hylkäämisestä.

Uskonnollisten instituutioiden levittämät islamilaiset teologiset opetukset, joita yhteisön johtajat kannattavat, vaihtelevat teloituksen saarnaamisesta neuvoihin elää selibaatissa.

Silti vasemmisto, joka on historiallisesti LGBTQ-tuen linnoitus, ei puutu riittävästi muslimiyhteisöissä olevien homojen ja bi-ihmisten epätoivoiseen kohteluun, eikä myöskään taistele riittävästi tätä homofobian erityiseen julmaa muotoa vastaan.

Tämä kolumni tutkii homofobiaa muslimiyhteisössä ja vasemmiston haluttomuutta kritisoida sitä johdonmukaisella ja tuottavalla tavalla. Siinä ei tutkita LGBTQ-muslimi liikkeen kasvua, joka puolustaa LGBTQ-ihmisten tasa-arvoa ja edustusta. Pikemminkin se keskittyy hallitsevan, laajemman muslimiyhteisön reaktioon homoseksuaalisuuteen.

Homofobia muslimimaailmaassa

Ei ole väärin eikä liioittelua väittää, että homofobia on yleisempää muslimien keskuudessa kuin muissa uskonnollisissa yhteisöissä. Sen sijaan tilastollisesti merkitykselliset sosiaalisten asenteiden kyselyt tukevat johdonmukaisesti näiden väitteiden totuutta. Nämä todisteet antavat synkän kuvan erityisesti arvioitaessa asenteita muslimienemmistö maissa, joista länsimaiset diasporaa-yhteisöt ovat peräisin.

Vuonna 2017 tehdyssä amerikkalaisessa kyselyssä todettiin, että 51% vastanneista muslimeista ilmaisi kannattavansa avioliiton tasa-arvoa, mikä on kasvanut edellisiin vuosiin verrattuna – mutta silti 34 prosenttia vastusti sitä.

Tiedotusvälineet pitivät tätä 51% epäilevästi jonkinlaisena menestyksenä kristinuskoon nähden, ja viittasi lukuun perustellakseen otsikoita, kuten “Suurin osa Yhdysvaltain muslimeista tukee nyt homoavioliittoa, kun taas valkoiset evankeliset kristityt pysyvät vastakkain”.

Tässä hämmentämisyrityksessä on huomionarvoista vertailu kristittyjen konservatiivisen ryhmän, liberaalien ja konservatiivisten muslimien yhdistetyn hahmon välillä. Konservatiivisten kristittyjen ja muslimien välisessä rehellisemmässä vertailussa tiedot osoittavat konservatiivisen muslimiyhteisön paljon tuomitsevamman kuvan.

Isossa-Britanniassa, jossa muslimit ovat konservatiivisempia kuin yhdysvaltalaiset, vuoden 2009 Gallup Coexist Index -kyselyssä kysyttiin 500 muslimilta, pitivätkö he homoseksuaalisia tekoja moraalisesti hyväksyttävinä. 100% oli samaa mieltä siitä, etteivät ne olleet, esittäen homoseksuaaliset toimet yhtenäisesti moraalittomina. Siitä lähtien Yhdistyneen kuningaskunnan muslimien suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on ollut jonkin verran positiivista.

Erityisesti vuoden 2015 ICM-kyselyssä todettiin, että 52% brittiläisistä muslimeista koki homoseksuaalisuuden olevan laitonta, ja vain 18% totesi sen olevan laillista. Yhtä tuomitsevaa oli se, että 47% uskoi, ettei homojen ole hyväksyttävää työskennellä opettajina.

Kansainvälisellä tasolla islamilaisen homofobian tilastot ovat vieläkin huolestuttavampia. Vuonna 2013 tehdyssä PEW: n globaalissa tutkimuksessa muslimien asenteista raportoitiin lähes yksipuolisesta homoseksuaalisuuden tuomitsemisesta muslimiyhteisöissä ympäri maailmaa. Maat, jotka hyväksyivät homoseksuaalisuuden eniten muslimiväestön joukossa, olivat Uganda (12%), Mosambik (11%) ja Bangladesh (10%), ja muissa 37 maassa, joissa enemmistö oli muslimeja, oli alle 10%.

Kaikki 8 valtiota, jotka määräävät kuolemanrangaistuksen homoseksuaalisuudesta, ovat muslimienemmistöisiä. Ne maat, jotka eivät langeta kuolemantuomiota, kuitenkin vangitsevat LGBTQ-ihmiset. Kaikki nämä rangaistukset ovat peräisin sharia-lain ja islamilaisen oikeuskäytännön tulkinnoista, jotka pitävät homoseksuaalisuutta törkeänä syntinä, joka usein rinnastetaan sodomiaan ja aviorikokseen. Kun ihmiset teloitetaan seksuaalisuudestaan, ensisijaiset teloitusmenetelmät ovat julkinen hirttäminen tai kivittäminen.

Bruneissa, jossa nykyiset lait tekivät jo homoseksuaalisuudesta rangaistavaksi enintään kymmenen vuoden vankeusrangaistuksella, vuonna 2019 yritettiin ottaa käyttöön kuolemanrangaistus (kivittämällä) tuomituille rikoksentekijöille huolimatta pitkäaikaisesta laittomuudesta. Asiaa on yritetty perustella uudella rikoslailla, joka heijastaa sharia-lain tiukkaa tulkintaa. Onneksi kyseinen politiikka johti merkittävään maailmanlaajuiseen hätähuutoon, joka sisälsi boikotteja ja julkisuuden mielenosoituksia. Myöhemmin Brunein hallitus suostui kansainväliseen painostukseen ja veti takaisin kantansa selventääkseen, että kuolemanrangaistuksen lykkääminen ulotettaisiin niihin, jotka tuomitaan uuden lain soveltamisalaan kuuluvista rikoksista.

PEW Research Center kysyi tuhansilta muslimeilta homoseksuaalisuudesta. Huomattavan suuri enemmistö maailman muslimeista vastustavat seksuaalivähemmistöjä.

Vaikutus yksityiselämässä

Vaikka islamilaisen homofobian kansainvälinen kontekstualisointi on tärkeää, on virheellistä olettaa, että sen haitallinen vaikutus homo-, biseksuaali- ja transsukupuolisiin henkilöihin tapahtuu yksinomaan kaukaisissa paikoissa, kuten Afganistanissa tai Iranissa. Lännessä kunniakulttuuri – sosiaalisen valvonnan yhteisö-mekanismi, jossa pakkokeinojen taktiikoita, kuten ahdistusta, yhteisön aseman menettämistä ja häpeää, käytetään perheenjäsenten painostamiseen ryhtymään korjaaviin toimiin niitä vastaan, jotka eivät noudata islamilaisia sääntöjä – kukoistaa usein muslimien yhteisöissä.

Vuonna 2017 Jahed Choudhury, brittiläinen bangladeshilaistaustainen muslimi, meni naimisiin valkoisen kumppaninsa kanssa, jota kutsuttiin “ensimmäisiksi muslimihomoavioliitoksi”. Hän oli esillä aviomiehensä kanssa lehdistössä ja häntä haastateltiin kansallisessa televisiossa. Muutama viikko myöhemmin hän kertoi BBC:n haastattelijalle, että muslimiyhteisön jäsenet sylkivät häneen päin kadulla. Hän paljasti myös saavansa vihamielisiä kommentteja sosiaalisessa mediassa ja kuvasi erityistä viestiä jonkun yhteisön jäseneltä, joka uhkasi heittää happoa hänen kasvoihinsa seuraavan kerran, kun he näkisivät hänet. Sitten Choudhury pyysi anteeksi muslimiyhteisöltä kansallisen television kautta rikoksesta, joka koski avioliittoa samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa julkisesti. Toisin sanoen väkivallalla uhkaaminen onnistui.

Somalian diasporaa-yhteisöön kuuluva perheensä kutsui vuonna 2017 entisen muslimin ja homoseksuaalin Mahad Oladin matkustamaan Keniaan. Kun hän saapui, hänen äitinsä takavarikoi Oladin passin ja ilmoitti hänelle olevansa tietoinen siitä, että hän oli homo ja että hän oli jättänyt islamin. Pelastaakseen hänet hän oli päättänyt lähettää hänet Somalian sheikkien luo, jotka toisivat hänet takaisin islamiin ja tekisi hänestä heteron. Ainoastaan Pohjois-Amerikan entisten muslimien yhdistyksen avustuksella Olad pystyi pakenemaan sieppaajiltaan ja palaamaan Yhdysvaltoihin.

Eräässä toisessa vuoden 2017 tapahtumassa Siddika Reza, joka oli islamilaisen usko-organisaation NASIMCO (Pohjois-Amerikan Shia Ithna-Asherin muslimiyhteisöjen järjestö) pääsihteeri, osallistui poikansa julkiseen, samaa sukupuolta edustavaan avioliittoon. Kun hän jakoi häiden kuvia sosiaalisen median tililleen, yli 1000 shia-muslimiyhteisön jäsentä allekirjoitti vetoomuksen, joka vaati häntä eroamaan sillä perusteella, että hänen hyväksyntänsä poikansa avioliitolle “on sharian laillisten tulkintojen vastaista”- lähinnä väittäen, että hänen poikansa häiden julkinen hyväksyntä oli synnin hyväksymistä ja oli siksi islaminvastaista.

Lopputulos? Reza erosi virastaan. Muslimiyhteisön sosiaalinen pakottaminen onnistui arvostelemaan jäsentä liian hyväksyvästä asenteesta; tässä tapauksessa se varmisti, että äidin hyväksymä poika rangaistiin asianmukaisesti.

Vuonna 2019 sveitsiläinen 17-vuotias irakilaisperäinen Seran M (koko nimeä ei julkistettu) heräsi sängystä nähden isänsä seisomassa hänen ympärillään veitsen kanssa ja huutaen: “Oletko homo? Oletko homo?!” Isä aloitti sitten Seranin kurkun viiltämisen. Onneksi teini karkasi ja hyppäsi parvekkeelta alas. Hän sai apua naapureiltaan; hänet laitettiin indusoituun koomaan sairaalassa ja lopuksi hän selviytyi.

Vaikka tiedotusvälineet kertoivat näistä islamilaisen homofobian avoimista näytöksistä, on välttämätöntä ymmärtää, kuinka paljon niitä todellisuudessa on piilossa. Monet muslimitaustaiset LGBTQ-ihmiset pakotetaan elämään suljettuja elämäntapoja välttääkseen tämän tyyppisiä seuramuksia, ja jotkut menevät jopa avioliittoon heterojen kanssa, jotta vältetään havaitseminen. Kunniakulttuurin valvontamekanismi saa sukulaiset usein vastustamaan yhteisön paineen alla ja kieltämään sukulaisensa, repimällä perheitä erilleen ja aiheuttamalla traumaattisia psykologisia seurauksia uhreille.

Vaikutus julkisessa elämässä

Islamilaisen homofobian vaikutus ei rajoitu vain yksityiseen kotiin. Sen kannattajien tavoitteena on varmistaa, että LGBTQ-oikeudet eivät saavuta hyväksyntää ja että homoseksuaalisuutta ei normalisoida laajemmassa yhteiskunnassa.

Vuonna 2019 Anderton Park -koulu Briminghamissa, Isossa-Britanniassa, oli Birminghamin muslimiyhteisön jäsenten protestin kohteena, kun ala-aste julkisti koulutusohjelman nimeltä “Ei ulkopuolisia”, samoin kuin muu materiaali, jonka he väittivät edistävän “homojen asialistaa”. Ennen muutosta pakottavan tuomioistuimen päätöstä mielenosoitus pidettiin heti koulun porttien ulkopuolella, mikä loi pelottavan ympäristön opiskelijoille. Verkossa löytyy videoita Birminghamin muslimiyhteisöstä huutaen ”Häpeä! Häpeä! Häpeä!” koulun portilla olevien megafonien kautta kannustamalla lapsia huutamaan heidän mukanaan. Tällaisella toiminnalla on täytynyt olla haitallinen vaikutus mihin tahansa läsnä olevaan murrosikäiseen. Nämä mielenosoitukset jatkuivat noin yhdeksän kuukautta ja sisälsivät julisteita, joissa luki: “Aatami ja Eeva, ei Aatami ja Steve”.

Yrittäessään osoittaa solidaarisuutta seksuaalivähemmistöjä ja koulun rehtoria kohtaan, joka oli kieltäytynyt perumasta seksuaalivähemmistöistä opettavan opetussuunnitelman muslimien painostuksen vuoksi, Birminghamin LGBTQ-aktivistit päättivät mennä kouluun ja ripustaa merkkejä, kuten kuvia sydämistä ja sateenkaarista koulun portteihin. He päättivät tehdä tämän yöllä, jotta he eivät kohtaisi muslimi mielenosoittajia ja etteivät joutuisi suoraan hengenvaarallisen konfliktin kohteeksi. Valitettavasti he eivät olleet ajatelleet, että silloin oli Ramadan, ja että muslimiyhteisö olisi hereillä myöhään yöllä. Sanomattakin tilanne yltyi väkivaltaiseksi muslimien toimesta.

Lopulta jotkut muslimimiehet alkoivat heittää LGBTQ-aktivisteja kananmunilla, jotka sitten lähtivät pois koko jakson ravistelemina. Heidän koulun porttien tukien osoitukset poistettiin pikimmiten.

Birminghamin tuomioistuimet kielsivät mielenosoitukset lopullisesti, mutta on huomionarvoista, että Anderton Park -koulu keskeytti ”Ei ulkopuolisia” -ohjelman opetuksen huomattavaksi ajaksi – selvä voitto islamilaisen homofobian jatkaville voimille.

Vasemmiston petos

Tietojen ja näkyvien haitallisten vaikutusten vuoksi voidaan olettaa, että vasemmisto, joka yleensä pitää itseään LGBTQ-oikeuksien tukisatamana, puolustaisi myös islamilaisen homofobian vastustamista. Valitettavasti näin ei ole.

Kun kristitty leipomo ei suostunut leipomaan kakkua homopariskunnalle, nousi maailmanlaajuinen huuto ja kritiitti leipomoa kohtaan. Vasemmistolaiset vastustavat myös hyvin äänekkäästi kristillisten käännytysterapioita ja ovat saaneet jopa muutettua lakia joissain maissa, mikä kriminalisoi käännytysterapiat. LGBTQ-järjestöt, poliittiset kommentaattorit, aktivistit, ihmisoikeusjärjestöt ja jopa julkkikset, jotka käyttävät ääntänsä eivät kuitenkaan melkein koskaan sano mitään islaminuskon tuhatkertaista homofobiaa vastaan. Kristillinen usko usein pilkataan ja sitä pidetään vanhoillisena, mutta tällaista huutoa ei tule, kun islamilainen monesti törkeämpi homofobia nostaa päätänsä.

Myös seksuaalivähemmistöön kuuluva somalitaustainen Araweelo-Twitter tili on samaa mieltä vasemmiston petoksesta.

Edellä mainituissa Birminghamin koulun mielenosoituksissa LGBTQ-yhteisö päätti järjestää vastamielenosoituksen, kun tuomioistuimet olivat pakottaneet muslimi mielenosoittajat siirtymään koulun porteista kauemmaksi. Pieni joukko ihmisiä, pääasiassa valkoisia, aseistettu kitaroilla ja sateenkaarilipuilla, seisoi tien toisella puolella muslimien mielenosoittajia.

Vain päiviä myöhemmin kansallisessa sanomalehdessä Saima Razzaq, paikallinen muslimiaktivisti, joka kuvaa itseään “queeriksi”, totesi, että valkoisten LGBTQ-vastatoimijoiden toimintaa “vaivaa siirtomaa-ajattelutapaa”. Razzaqilla oli ollut tärkeä merkitys Birminghamin yhteisön reaktiossa homofobisiin mielenosoituksiin, mutta sen sijaan, että suhtautuisi myönteisesti valkoisten liittolaisten tukeen, hän luonnehti heitä “valkoisiksi pelastajiksi” ja ilmoitti, että “vastausten on oltava yhteisömme sisällä”.

Viesti oli selkeä: Et voi puolustaa LGBTQ-oikeuksia Isossa-Britanniassa, jos olet valkoinen ja homofobinen vastustuksesi on ei-valkoinen, ja se tekee sinusta “rasistisen ja uuskolonialistisen”. Ei ollut väliä, että ne muslimit, jotka protestoivat LGBTQ-koulutusta, olivat tehneet selväksi, että he halusivat sen lopettavan valtakunnallisesti valkoisen enemmistön maassa. Ainoastaan samanväriset ja uskonnolliset ihmiset saivat johtaa tätä haastetta. Yleismaailmallisia ihmisoikeuksia ei voida enää edistää yleismaailmallisesti.

Vuoden 2017 Lontoon Pride-marssissa Britannian entisten muslimien neuvosto (CEMB) marssi haastamaan islamilaisen homofobian – keskittyen erityisesti Tšetšeniaan, jossa raportit LGBTQ-vainosta ja homo-keskitysleireistä olivat raivostuttaneet yhteisöä. He kantoivat lippuja, joissa oli luettelo maista, jotka määräsivät kuolemanrangaistuksen homoseksuaalisuudesta, ja heillä oli nokkelia, provosoivia julisteita ja merkkejä, jotka pilkkasivat islamia. Heidän läheisyydessä, erillinen Pride-marssi joukko piti merkkejä, jotka pilkkasivat kristinuskoa. Pride oli loppujen lopuksi ollut aina turvallinen paikka kritisoida homofobiaa, olipa se sitten uskonnollista, poliittista tai kulttuurista.

Marssin aikana poliisi laskeutui CEMB:m kimppuun kertomaan heille, että heidän merkkinsä olivat loukkaavia, ja pyysi heitä poistumaan. He eivät kuitenkaan painostaneet kristinuskoa pilkkaavien merkkien haltijoita. CEMB hylkäsi pyynnön ja jatkoi marssia lippuineen ja kyltteineen.

Päiviä myöhemmin Itä-Lontoon moskeija kirjoitti virallisen valituksen Priden järjestäjätaholle ja viittasi vastustavansa nimeämistä moskeijaksi, joka “yllyttää murhiin ja vihaan LGBTQ: tä kohtaan”. Imaan, muslimien LGBTQ-järjestö, antoi lehdistötiedotteen, jossa tuomittiin protesti. Molemmat järjestöt väittivät, että mielenosoituksen kyltit olivat “islamofobisia ja aiheuttivat haittaa muslimeille”. Pride antoi julkilausuman kansalliselle sanomalehdelle, jossa he sanoivat, että he eivät suvaitse islamofobiaa, ja kielsi sitten CEMB:n marssimisen seuraavissa Pride-marsseissa odottamaan poliisin tutkimusta. Tutkimus kesti kahdeksan kuukautta, mutta lopulta CEMB vapautettiin syytteistä ja pystyi lopulta osallistumaan seuraavan vuoden marssiin ilman rajoituksia.

Siitä huolimatta yleisölle välitettiin viesti, että islamilaisen homofobian kritisointia ei voida hyväksyä. Tässä tapauksessa ei ollut väliä, että jotkut kriitikot olivat muslimeja ja toiset entisiä muslimeja. Ei ollut väliä, että melkein kaikki mielenosoittajat olivat diasporaa ja pakolaisia, yksilöitä, jotka olivat kasvaneet islamin alla ja asuneet muslimiperheistä. Ei ollut väliä, että monet heistä olivat paenneet maista ja yhteisöistä, joissa vankeusrangaistus tai kuolema olivat rangaistus heidän seksuaalisuudestaan. Kaikkea islamilaisen homofobian kritiikkiä pidettiin islamofobisena (muslimien vastaisena) ja rasistisena.

Vuonna 2020 ikoninen “Ru Paul’s Drag Race” kutsui näyttelijä Jeff Goldblumin esiintymään vierailevana tuomarina. Drag queen -kilpailijat kävivät lavalla, jonka teemana oli amerikkalaiset tähdet ja raidat. Iranilais-kanadalainen kilpailija Jackie Cox käytti punaista raidallista kaftaania ja sinistä hijabia, jossa oli 50 hopeista tähteä; hän sanoi: “Voit olla Lähi-idästä, voit olla muslimi ja voit silti olla amerikkalainen.”

Goldblum kysyi vedon taiteilijan asusta ja kysyi: “Onko tässä uskonnossa jotain homoseksuaalisuuden ja naisen vastaisuutta? Onko tämä monimutkainen asia? Minä vain nostan sen ja ajattelen ääneen ja ehkä olen tyhmä. ” Ru Paul vastasi, että esitys oli monimutkainen ja että Drag oli ”aina ravistanut puuta”.

Sosiaalinen media ja valtavirta räjähtivät tuomitsemalla Goldblumin kommentin ja syyttäen häntä rasismista ja islamofobiasta. Hänen kommenttinsa oli merkitty vaarallisiksi. Muslimijärjestö antoi julkilausuman, jossa kehotettiin Goldblumia pyytämään anteeksi; he väittivät: “Jos ei pyydetä anteeksi näitä kommentteja, se on hiljainen kannatus muslimien vastaisuuteen.” Toisin sanoen, jälleen yksi tuomitseva viesti niille, jotka pyrkivät kyseenalaistamaan islamilaisen homofobian (samoin kuin islamilaisen seksismin tässä tapauksessa), ja että tällaiselle kyseenalaistamiselle on ominaista muslimien vastaisuus.

Iranilaistaustaisessa homo-miehessä (Jacki Cox) on tuskallista ironiaa, jota ei voida unohtaa hijabilla musliminaisten symboloimiseksi. Iranin musliminaiset ovat pitkään taistelleet pakollisten hijabien kanssa. Kun White Wednesday- kaltaiset liikkeet ovat saaneet vauhtia viime vuosina, iranilaiset naiset vastustavat yhä useammin hijabia. Teokraattiset ja naisvihaiset lait sallivat naisten rankaisemisen siitä, että he ovat esiintyneet julkisuudessa hiukset esillä. BBC kertoo, että 35 naista on pidätetty vuodesta 2017 lähtien pelkästään Teheranin pääkaupungissa. Jotkut näistä naisista ilmoittivat tulleensa kidutetuiksi ja raiskatuiksi.

Vaikka tämä vasemmiston petos on kauhistuttavaa, sen yritys valvoa yleisön vastausta Jackin taiteeseen ei ole pelkästään orwellilaista dystopiaa. Taiteensa kautta drag-esiintyjä pystyi ilmaisemaan “epäilynsä” siitä, miten LBTQ-ihmisiä kohdellaan muslimiyhteisöissä, ja herättämään yleisöstään kysymyksiä aiheesta. Silti vasemmiston vastaus oli heittää syytöksiä rasismista yleisölle ja välttää hyödyllistä vuoropuhelua todellisesta asiasta. Viesti oli jälleen selkeä: vaikka muslimi perinnettä omistavat queer-ihmiset esittävät taiteen kanssa, ei voida tutkia tai kyseenalaistaa islamilaista homofobiaa. Kaiken aihetta koskevan vuoropuhelun on asetettava islam positiiviseen valoon; Toisin tekeminen on muslimien vastaista, islamofobista ja rasistista.

Onneksi Goldblum ei pyytänyt anteeksi – mutta myöskään Iranin hallitus ole pyytänyt anteeksi islamin ja sharian innoittamasta LGBTQ-ihmisten teloituksista. Iran soveltaa edelleen kuolemanrangaistusta kahden samaa sukupuolta toisensa rakastavan henkilön “rikoksesta”. Muslimijärjestö suuttui Ru Paulin Drag Race -tapahtuman kohtauksesta, mutta se ei näytä kirjoittaneen Iranin hallitukselle pyytääkseen anteeksipyyntöä valtion määräämistä murhista, eikä se ole julistanut, että homojen ja bi-muslimien murha Iranin toimesta olisi muslimien vastaista.

Islam ei ole rotu

Sana “islamofobia” on tahallinen hämmennys, joka sekoittaa ideologian (islam) kritiikin kansan (muslimien) kritiikkiin. Tämä antaa mahdollisuuden mykistää kaikki islamin kriitikot syyttämällä islamofobiasta, mistä revitellään johtopäätöstä vihamielisyydestä muslimeja kohtaan – mikä olisi paljon parempi kuvailla muslimofobiaksi tai muslimien vastaiseksi kiihkoiluksi. Tämän hämmennyksen takia pelko siitä, että heitä syytetään islamofobiasta, saa ihmiset epäröimään korostamaan islamilaisen homofobian kauhistuttavaa luonnetta, sen teologisia juuria ja vastaavaa islamilaista oikeuskäytäntöä, joka johtaa jatkuvasti ja näkyvästi LGBTQ-ihmisten vainoon.

Islam on joukko ideoita täsmälleen samalla tavalla kuin kristinusko, kapitalismi, kommunismi ja hindulaisuus, ovat kaikki ideoita. Ideoiden on oltava avoimia tarkastelulle, arvioinnille ja kritiikille. Niiden on oltava avoimia satiirille ja pilkalle. Ideoiden kritiikki johtaa yhteiskunnan etenemiseen, mikä näkyy taikauskon laajasta korvaamisesta järjellä ja tieteellisellä menetelmällä. Islamin kritisoivien vastustaminen lopulta vahingoittaa muslimeja ja muslimiperintöä omaavia henkilöitä; Tällainen sensuuri mahdollistaa taantumuksellisen ja haitallisten käytäntöjen (kuten homomuslimien manaukset Yhdistyneessä kuningaskunnassa) jatkamisen, eikä valvonnan ja lopettamisen.

Suurin osa ideologian kannattajista voi olla osa tiettyä rodullista väestöä, joko todellisuudessa tai kansan mielikuvituksessa. Kyseisen ideologian kritiikki ei ole oletusarvoisesti rodullisen väestörakenteen kritiikkiä. Jos olisi, voitaisiin väittää, että kapitalismin kritiikki on valkoista, kommunismin kritiikki kiinalaisvastaista ja hindulaisuuden kritiikki Etelä-Aasian / Intian vastaista. Ja on tärkeää muistaa, että joka tapauksessa muslimit ovat hyvin rodullisesti ja etnisesti monimuotoinen ryhmä.

Muslimit ovat ihmisiä, ja sellaisenaan niitä on suojeltava kiihkoilulta. Vaikka kaikkea kiistelyä ei voida hyväksyä, meidän on tunnustettava, että tosiseikkojen käyttö ongelmallisten uskomusten ja asenteiden korostamiseksi muslimiyhteisössä ei ole kiihkoilua – varsinkin kun tosiasiat itse korostavat rajua syrjintää seksuaalivähemmistöjä vastaan, jotka tarvitsevat usein suojelua. Homofobisen aggressiivisuuden ja vainon esiin tuominen on kansalaisyhteiskunnan vastuulla oleva vastuu, joka sisältää islamilaisen homofobian.

Vasemmistolle on tekopyhää sallia kristillisen homofobian johdonmukainen tuomitseminen ja kristittyjen (ja oletettavasti valkoisten ihmisten) asettaminen vankkoiksi, järkeviksi, kriittisiksi ajattelijoiksi, jotka kykenevät vastustamaan tätä kritiikkiä samalla kun luonnehtivat muslimeja hauraiksi “ruskeaksi ihmisiksi”, jotka tarvitsevat suojaa kognitiiviselta dissonanssilta ja kriittiseltä ajattelulta. Tämä “islamilaisen haurauden” noudattaminen on rasistista, lapsellistavaa ja holhoavaa.

Vasemmisto kiistää väistämättä kaiken keskittymisen islamilaiseen homofobiaan kysymyksellä: “Entä kristityt?”

On täysin hyväksyttävää keskittyä yhteen tiettyyn homofobian muotoon. Itse asiassa on välttämätöntä, että tämä tehdään, ja näin tehdessä on tarkoituksenmukaista keskittyä homofobian pahimpiin muotoihin. Yritys puuttua islamilaiseen homofobiaan käyttämällä kristilliselle homofobialle räätälöityä lähestymistapaa tai mallia, joka on suunniteltu homofobian torjumiseksi, menettää monia islamin uskoon liittyviä vivahteita. Se muuttuu merkityksettömäksi myös muslimiyleisölle, joka laajalti pitää kristinuskoa tai ateismia virheellisenä tai jopa harhaoppina.

Erityinen keskittyminen islamilaiseen homofobiaan mahdollistaa tietojen, teologian, historian ja asenteiden keskitetyn kokoamisen ja arvioinnin. Tämä johtaa sitten erityisiin ehdotuksiin ratkaisuista, resurssien kohdentamisesta, vastuullisuudesta ja parantamisen aikatauluista. Erityisten korjaavien toimenpiteiden suunnittelemiseksi meidän on tarkasteltava tiettyä asiaa.

Meitä ei pidä hiljentää syytöksillä islamofobiasta tai rasismista pyrkiessämme hävittämään kaikkien tuhoisin homofobian muoto, joka tällä hetkellä vainoaa LGBTQ-ihmisiä ympäri maailmaa. Meidän on pikemminkin oltava päättäväisiä ja lisättävä islamilaisen homofobian valvontaa pitämällä sitä ja muslimiyhteisöä samojen normien mukaisina, joita me noudatamme muun yhteiskunnan kanssa. Tekemättä jättäminen on alhaisten odotusten rasismia.

Published in Issue IX: Community